23.11.2013

Moderni joulu

Näin joulun lähestyessä sai luokkamme projektiksi suunnitella ja toteuttaa kaksi erilaista jouluista lavastusta annettuihin tiloihin. Mietimme yhdessä kaksi erilaista toteutettavaa joulua ja päädyimme moderniin/mustavalkoiseen sekä perinteiseen/nostalgiseen jouluun. Luokkamme jaettiin kahteen ryhmään ja aloimme työstää ja suunnitella oman teemamme mukaisia jouluja. Oma ryhmäni toteutti modernin/mustavalkoisen joulun, joka rakennettiin koulurakennuksen aulaan. Lavastuksen materiaaleja pengoimme koulun varastoista sekä kävimme pienellä budjetilla ostamassa tarvitsemiamme tavaroita. Myös muutama ryhmäläisemme toi kotoaan lainaan tavaroita. Suunnittelun jälkeen ja rakennus päivän tultua aloimme kasaamaan omaa modernia jouluamme joka näytti lopulta tältä..:










Meidän moderni joulumme vuosimallia 2013 sisälsi paljon valkoista ja mustaa, melko pelkistetyn tyylin sisältäen kuitenkin hauskoja yksityiskohtia sekä pakettikuusen, joka toimi katseenvangitsijana ja vei paikan ensin suunnittelemaltamme valkoiselta muovikuuselta. Lavastukseen tehtiin myös moderni mustavalkoinen joulukattaus, koska aulamme, johon lavastus rakennettiin sijaitsi ruokalan vieressä. 
     Toteutus sujui ryhmältämme sujuvasti ja vastoinkäymiset ja ongelmat ratkottiin hyvin. Lopputulos oli siisti ja tarpeeksi yksinkertainen, mutta moderni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti