24.1.2015

Tuunailua

Kolmannessa jaksossa opintoihimme kuului Tuotteen stailaus-kurssi. Tehtävänämme oli valitun tuotteen tuunaus uuteen uskoon. Suuntasin tehtävänannon saatuamme kiertelemään kirpputoreja siinä toivossa, että löytäisin jotain itselleni sopivaa. Lopulta löysin vanhan, mutta toimivan pöytävalaisimen, jonka päätin tuunata käyttökuntoon!

Lähtötilanteessa lampunjalka oli muovinen ja pinnoite oli kultainen:


Raaputin kullanvärisen pinnoitteen pois ja maalasin lampunjalan hopealla spraymaalilla:


Seuraavana vuorossa oli varjostin. Lampunvarjostin oli kuviollinen ja pölyjen pyyhkimisen jälkeen maalasin myös varjostimen samalla spraymaalilla:



Päällystin varjostimen tummalla kuitukangasnauhalla:


Ja lopputulos näyttää tältä:


25.11.2014

Työharjoittelu 2

Suoritin toisen työharjoitteluni samassa paikassa kuin ensimmäisenkin harjoittelun, eli Lahden Sokoksella, kodin osastolla. Työpäiviini kuului asiakaspalvelu, somistamista, järjestelyä sekä muita kaupan töitä. Kiirettä tähän harjoitteluun toi alkava joulusesonki ja useita työpäiviä kuluikin joulutavaroita esille laittaessa sekä somistuksia tehdessä. Tein myös eri tuotemerkkien osastoja yhdessä merkkien edustajien kanssa.  

Tässä esimerkkiä Finnmarin osastosta:




Työharjoittelu jaksoni olivat peräkkäin ja vietinkin Sokoksessa työharjoittelun merkeissä lähes neljä kuukautta. Pidin työharjoitteluani erittäin antoisana ja opin harjoittelun aikana hyvin paljon. Sain tehdä töitä eri ammattialoilla työskentelevien ihmisten kanssa ja työtehtäväni olivat laidasta laitaan. Opin paljon somistamisesta, esillepanojen tekemisestä sekä kaupan töistä. 
Opintoihimme kuuluu vielä yksi työharjoittelujakso, joka on keväällä 2015. 

15.10.2014

Työharjoittelu

Suoritin ensimmäisen työharjoittelujaksoni Lahden Sokoksen kodinosastolla. Työharjoitteluni sisälsi paljon myymälän yleisiä töitä, kuten esimerkiksi asiakaspalvelua,  myymälän järjestyksen ylläpitoa ja järjestely sekä kuormien purkua. Näiden töiden lisäksi tein muutamia esillepanoja sekä autoin tuotemerkkien edustajia heidän uusiessa omia esillepanojaan.
Toteutin myös itsenäisesti ensimmäisen näyteikkunani, jonka tein työharjoitteluni näyttötyönä.

Syksyn "houkutusalueen" lopputulos:


Finnmarin tuotteiden esillepanoa:


Ensimmäisen näyteikkunani esiteltävinä tuoteinani olivat Hackmanin All Steelin paistinpannut sekä paistokasarit. Ohjeistuksena oli, että ikkunaan tuli asettaa Hackmanin mainosjuliste ja käyttää pääosin Hackmanin ja Iittalan tuotteita. 


Ikkunan toteutukseen ja suunnitteluun minulla meni aikaa noin yhden työpäivän verran. Näyteikkuna oli minulle ensimmäinen ikinä, joten olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Sain positiivista palautetta myös muilta ensimmäisestä ikkunastani.